Kimi Räikkönen ruoti Brasilian hämmästyttävän F1-kisan tapahtumia C Morelle – ”Vähän jäi harmittamaan”

Kimi Räikkönen kehui C Morelle Brasilian GP:n viidettä sijaansa positiiviseksi Alfa Romeolle, muttei ollut täysin tyytyväinen kilpailunsa kulkuun.
Brasilian GP:stä muodostui yllättäen yksi kauden ikimuistoisimmista trillereistä. Kisaan mahtui Ferrareiden keskeistä romurallia, Lewis Hamiltonin kolari Alex Albonin kanssa ja Valtteri Bottaksen keskeytys moottorivikaan.
Kaikessa kaaoksessa monilta saattoi mennä ohi, että hyvässä iskussa jo aika-ajoissa ollut Räikkönen ylsi São Paulon vaiheikkaan osakilpailun jälkeen parhaimpaan sijoitukseensa pitkään aikaan.
Viides sija on keskikastin taistelijatallille kiistatta mainio tulos. Suomalaista tympi kuitenkin se, ettei renkaiden kunto sallinut enää Carlos Sainzin haastoa kisan lopussa.
– Vauhti ei ollut ihan siellä, missä olisimme halunneet. Vähän oli samaa vikaa kuin viime kisassa, että renkaat eivät kestäneet, kun jouduimme roikkumaan nopeampien perässä, Räikkönen sanoi C Morelle.
– Ihan hyvä lopputulos tiimille. Vähän jäi harmittamaan, ettei tuossa lopussa päässyt McLarenista enää ohi. Jonkun verran rupesi auto puskemaan viimeisillä renkailla. Varsinkin restarteissa pääsi yrittämään, mutta ei onnistunut. No, sellaista se on, suomalainen harmitteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat