Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner jakoi suitsutusta vasta ylennetylle tulokaskuskilleen Alexander Albonille Belgian GP:n suorituksestaan.

Brittiläis-thaimaalainen Albon oli suuren näytönpaikan edessä sukeltaessaan ensi kertaa Red Bullin ykköstallin kilpurin sisään. Enää alla ei ollut keskikastin työkalu, jolla keskinkertaisen puoleinenkin tulos olisi hyväksyttävä saavutus.

Nuorukainen ei kuitenkaan haasteesta hätkähtänyt. Albon piiskasi sunnuntaisessa Belgian osakilpailussa uuden ajokkinsa letkan takaa jopa viidennelle sijalle.

Suoritus maistui tallipomolle, joka piti etenkin tulokkaan miehekkään kypsästä ajoilmeestä tiukan paineen alla.

– Alex jätti minuun loistavan vaikutelman. Hän antaa hyvää palautetta ja hänen vauhtinsa on myös hyvällä mallilla. 18. sijalta viidenneksi on todella hyvä alku, Horner kehui Formule 1 -julkaisun haastattelussa.

– Kisassa hän oli todella kypsä, eikä tehnyt mitään hölmöä. Toivottavasti hän kykenee suorittamaan koko viikonlopun hyvin Monzassa, Red Bull -johtaja sanoi.

 

Lähde: Formule 1