Max Verstappenin isä kommentoi välirikon riskiä poikansa kanssa – ”Korvani ovat aina avoinna”

F1-konkari Jos Verstappen ei usko väliensä poikansa Max Verstappenin kanssa kärsivän, vaikka poikansa haluaisi joskus siirtyä pois isänsä hoivista.
Red Bullin tähtipilotti Verstappen on pitänyt tiivisti yhtä isänsä kanssa koko F1-uransa ajan.
Jos-isä on ollut tuttu näky vuosien varrella Red Bullin varikkopilttuun uumenissa. Mies on ollut poikansa jokaisessa vaiheessa niin hyvässä kuin joidenkin mielestä pahassakin.
Kaksikon dynamiikka on todettu ajoittain niinkin haastavaksi, että Red Bull joutui pyytämään Josia pysymään varikolta poissa muutaman kisaviikonlopun ajan viime vuonna.
Formulaveteraani ei usko väliensä poikansa kärsivän kuitenkaan koskaan niin pahasti, etteivät he tulisi toimeen.
– En usko sen menevän siihen pisteeseen. Jos hän ajattelee niin ja jättäisin todella hänet, antaisin tehdä hänen omaa juttuaan. Korvani ovat kuitenkin aina avoinna, Jos pohdiskeli F1:n Beyond the Grid -podcastin haastattelussa.
– En ole myöskään siellä ainoastaan valittamassa. Kerron myös hänelle, mikä on mennyt hyvin. Meillä on myös Raymond (Vermuelen, Maxin manageri) puhumassa hänelle. Meilläkin on hyvä suhde, Verstappen vakuutteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan