Formula 1:n kesätauko on tarjonnut jälleen isoja kuljettajahuhuja. Merkittävämpänä huhuna on ollut saksalaislehti Auto Bildin uutisoima Esteban Oconin siirtyminen Renaultille ensi kaudeksi.

Ocon on ollut Valtteri Bottaksen kanssa kamppailemassa paikasta Mercedeksen kisakuskina, ja Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on vakuuttanut Oconin ajavan ensi kaudella F1-sarjassa. Nyt näyttäisi siltä, että Ocon kehittyy ainakin yhden kauden ajan ranskalaistalli Renaultin riveissä.

Mercedeksen kuskipeli on tarjoamassa samalla myös toista mielenkiintoista siirtoa: Oconille tilaa Renaultilla tekisi Nico Hülkenberg, jota on taas huhuiltu Haasille Romain Grosjeanin tilalle. Haasilla ajaa ennestään Kevin Magnussen, jonka kanssa kokenut saksalaiskuski otti yhteen kaksi vuotta sitten Unkarin GP:n yhteydessä.

Magnussen työnsi kisassa Hülkenbergin ulos radalta ohitustilanteessa. Tästä kimpaantunut saksalainen haukkui Magnussenin kisan jälkeen suorassa haastattelutilanteessa epäurheilijamaisimmaksi kuljettajaksi koko sarjassa.

– Ime munaani, kuului Magnussenin ytimekäs vastaus Hülkenbergille tuolloin.

Magnussen on myöhemmin vakuuttanut, ettei kanna kaunaa saksalaiskuskia kohtaan. Tanskalainen vakuuttaa samaa edelleen, kun huhut Hülkenbergin siirrosta Haasille ovat yltyneet.

– Jos sitä ei olisi kuvattu, olisimme Nicon kanssa jo unohtaneet sen, Magnussen sanoo saksalaisen Auto Motor und Sportin haastattelussa.

Magnussenin mukaan asia on hänen osaltaan unohdettu.

– Haluan enää sanoa tähän liittyen, että kunnioitan Nicoa paljon eikä minulla ole mitään häntä vastaan henkilökohtaisesti. En tunne häntä ihmisenä, mutta kukaan ei ole puhunut hänestä mitään pahaa. Hän on erittäin lahjakas ja täydellinen kuljettaja. Minulla ei todellakaan ole mitään häntä vastaan.