Max Verstappenin mielestä Lewis Hamilton ei ole koskaan joutunut toden teolla tallitoverinsa haastamaksi.

Viisinkertainen maailmanmestari Hamilton on kiistatta yksi formulahistorian vahvimmista kuljettajista.

Verstappenin mukaan brittitähti on ollut niin ylivertainen, ettei ole joutunut kokemaan tosissaan koskaan painetta tallikaveriensa suunnalta.

Edes maailmanmestaruuden häviäminen Mercedes-kollegalleen Nico Rosbergille ei himmennä Hamiltonin suuruutta hollantilaispilotin silmissä.

– Se on autosta riippuvaista. Mielestäni hän ei ole saanut lainkaan painetta tallitovereilta vuosien varrella. Hänen olisi pitänyt voittaa mestaruus myös vuonna 2016, Verstappen vakuutti Motorsport Magazinelle.

– Hänen olisi pitänyt voittaa, jos hänelle ei olisi vain sattunut sitä moottorivikaa. Kesätauon jälkeen hänellä oli muutama lähtö ja asioita, joiden vuoksi hän menetti ykkössijansa. Hän ei ole kuitenkaan siltikään joutunut kokemaan suurta painetta tallitovereiltaan, Red Bull -kuljettaja korosti.

SuomiF1-sivuston toimitus analysoi kauden 2019 avauspuolikkaan – mitä jäänyt mieleen, mitä mieltä Bottaksesta ja Räikkösestä?