Haas ratkaisee nimisponsorinsa tulevaisuuden kesätauon aikana

Formula 1 -talli Haas ja heidän nimisponsorinsa Rich Energy tekevät päätöksen kesän aikana yhteistyön jatkamisesta.
Rich Energyn ympärille nousi kohu, kun yhtiön toimitusjohtaja William Storey twiittasi yhtiön nimissä heinäkuun alussa Rich Energyn katkaisevan yhteistyönsä Haasin kanssa heikkojen suoritusten takia. Pian Rich Energy tiedotti kuitenkin Storeyn olleen yksin päätöksen takana, eikä hänellä ollut edes valtuuksia moiseen toimeen.
Rich Energy erotti Storeyn ja muutti nimensä Lightning Voltiksi. Rich Energyn nimi on kuitenkin pysynyt vielä noiden tapahtumien jälkeen Haasin autoissa.
F1-kausi siirtyi kuukauden pituiselle tauolle viime viikonlopun jälkeen, joten Haas aikoo nyt selvittää tulevaisuuttaan sponsorinsa kanssa.
– Meillä pitäisi olla päätös valmiina muutaman päivän sisällä tai viimeistään kauden toisen puolikkaan alkuun mennessä, Haasin tallipäällikkö Günther Steiner kertoo Crashille.
Steinerin mukaan päätös sisältää sen, että jatkaako talli yhteistyötä energiajuomayhtiön kanssa ollenkaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat