Ferrarilta kaikista muista moottorimerkeistä poikkeava ratkaisu Belgiaan

Ferrarin kova vauhti Belgian GP:n perjantaiharjoituksissa povaa italialaistallin olevan iskussa tänä viikonloppuna. Tämä jopa ilman voimanlähdepäivitystä.
Kilpailijat ovat tuoneet Belgian vauhtiradalle kolmannet kehitysversiot voimanlähteistään, sillä Span jälkeen vuorossa on niin ikään kovavauhtinen Italian osakilpailu. Tehonlisäyksen ajoittaminen kauden tähän vaiheeseen on monien mielestä taktisesti erinomainen ratkaisu.
Kesätaukoa edeltäneistä puheista poiketen Ferrari ei kuitenkaan esitellyt Belgiassa uusinta kehitysversiotaan. Sebastian Vettel pyöritteli asiaa median edessä.
– Meille suunnitelmamme on selkeä. Emme ota päivitystä käyttöön, koska haluamme harppauksen eteenpäin olevan selkeä. Se vie vielä aikaa, Vettel kertoi f1-insider-sivuston mukaan.
Ferrarin voimanlähteen arvioidaan olevan tällä hetkellä sarjan paras, joten sillä ei ole yhtä polttavaa tarvetta esitellä päivitystään tässä vaiheessa kautta. Italialaismerkki haluaa kehittää kolmannen kehitysversionsa selvästi nykyistä paremmaksi, sillä se on tallin ja sen asiakkaiden viimeinen harppaus ilman lähtöruuturangaistuksia.
Taktiikka on erilainen Hondaan nähden. Japanilaismerkki on esitellyt viime vuosina lukuisia päivityksiä pitkin kautta, välittämättä lähtöruuturangaistuksista. Ennen tätä kautta se ei kuitenkaan vauhdittanut sarjan kärkitalleja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan