Itkeä vai nauraa? Syvälle sukeltanut Esapekka Lappi ei säästele sanojaan onnettomasta alkukaudesta – ”Luulimme olevamme vahvoja, mutta meni ihan päin helvettiä”
Kuva: Getty Images
Suomalaisen osalta rallin MM-sarja on mennyt täysin mönkään, vaikka Fordin Teemu Suninen miehittää sinänsä hienosti viidettä sijaa 62 pisteellään. Muiden sinivalkoisten panos ei paljoa aihetta nauruun anna.
Toyotan Jari-Matti Latvala ja Citroenin Esapekka Lappi jakavat ysisijaa 40 pisteen saalilla. Kansallislaulu ei ole pärähtänyt tällä kaudella yhdessäkään kisassa suomalaisvoiton merkiksi. Sekä Lappi että Suninen ovat ajaneet vain kerran podiumille, Latvala ei kertaakaan.
Suomalaistriosta Lappi oli antanut seuraavaksi ajettavan Neste Rallin viestinnälle varsin rajuja kommentteja. Fiilis ei ole mitenkään erityisen korkealla.
– Ihan paska. Eipä alkukaudesta oikein muuta voi sanoa. Yksi hyvä tulos ei kirkasta vettä. Ollaan ryvetty oikein kunnolla, mutta ei auta kuin yrittää nousta.
Lapin mukaan ajaminen on tuntunut hyvältä, mutta tämä ei valitettavasti ole näkynyt ajoissa.
– Sitten tulee yliajettua, joka johtaa mokiin. Niitä on ollut paljon.
– Meillä ovat myös luokitukset osien suhteen täynnä, joten ei pystytä tuomaan uusia, jotka ehkä auttaisivat.
Lappi pyrkii hakemaan helpotusta vaikealle kauden alkupuoliskolle Keski-Suomen sorateiltä Jyväskylästä elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
– Toivoisin, että nauttisin ajamisesta, se on ollut aika kaukana nyt. Silloin varmaan tuloskin on kohtalainen.
Totutun suorasanainen suomalainen ei usko voittoon.
– Jos kukaan ei keskeytä, niin en tule voittamaan. Jos pohja-aika tulee jossain, niin ehkä Päijälässä.
Loppukauttakaan kohti odotukset eivät ole valtavia.
– Ei varmaan erityisen vahvoja olla missään kisassa. Korsikalla luulimme olevamme vahvoja, mutta se meni ihan päin helvettiä. Ei sitten Saksakaan ole varmaan kovin hyvä.
Vaikka suomalaisten alkukauden panos ei naurata, saattavat Lapin todella suorat kommentit saada jonkin tahon repeämään.
Asiasta kirjoitti Suomessa keskiviikkona ensiksi Sportti.com.
LUE KESKIVIIKON RALLIJUTUISTA MYÖS:
Ei hyvältä kuulosta Jyväskylän alla! Koko vuosi täydellinen katastrofi – Jari-Matti Latvala manaa mennyttä: ”Motivaationi romahti tajutessani, että…”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys