Formulasponsorin surkuhupaisa ”johtaja” avautui jälleen Twitterissä
Kuva: Getty Images
F1-talli Haasin sponsorin Rich Energyn toimitusjohtajana, ainakin toistaiseksi, operoiva William Storey ei suostu hiljenemään. Mies jauhaa päivittäin agendaansa Twitterissä.
Tarina menee lyhyesti kerrottuna näin: Rich Energy ilmoitti viikko sitten purkavansa sopimuksen Haasin kanssa välittömästi. Seuraavana päivänän hämmentynyt talli ja yhtiö itse kertoivat yhtesityön jatkumisesta. Myöhemmin kerrottiin ilmoituksen julkaisseen henkilön aseman yhtiössä olevan asetettu päättymään. Kohu syntyi, kun henkilöksi paljastui toimitusjohtaja Storey.
Storey hallitsee yksin Rich Energyn Twitter-tiliä, jota hän on käyttänyt viime päivinä näkyvästi hyödykseen. Hän on ivannut Haasin virettä, kertoen useaan otteeseen yhteistyön tulevan todella päätökseen ja hänellä olevan siihen täysi oikeus, vaikka monet huomauttavat hänen itsensä jakaman asiakirjan kertovan toisin.
Haas-pomo latoo suoraa tekstiä pääsponsorin sekoilusta: ”Emme ole vastuussa – emmekä haluakaan olla”
Storey on jälleen huudellut asiasta Twitterissä. Uusimmassa purkauksessaan hän syyttää Haasia ajojahdista toimitusjohtajaa (itseään) kohtaan. Hän pyrkii käyttämään tätä keinona saada oikeutus sopimuksen katkaisulle.
Lue kaikki jutut aiheesta täältä!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui