Ferrarin tähtipilotti Charles Leclerc sanoi ajavansa nyt eri tavalla kuin aiemmin sallivamman tuomarilinjan vuoksi.

Monacolaiskuskin ja Red Bullin hollantilaispilotin Max Verstappenin välillä on nähty hurjia ratataisteluja jo kahdessa viime kisassa peräkkäin.

Nuoret huippukuljettajat väänsivät rajusti palkintokorokkeelle johtavasta sijoituksesta Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin takana.

F1-kansa oli ärhäkästä kilvanajosta innoissaan. Moni pisti merkille aiempaa selvästi löysemmän tuomarilinjan. Jokaiseen ohitustaisteluun ei puututtu tutkinnoilla ja rangaistuksilla.

[readmore from=”leclerc charles”]

Leclercin mukaan juuri kyseinen suunta onkin mahdollistanut aggressiivisemman ajotyylin hyödyntämisen radalla.

– Itävallan jälkeen sanoin, että jos tuomarit antavat meidän kisata tähän malliin, se sopii mainiosti minulle. Niin teinkin sitten viime viikonloppuna. Ajoin vain normaalia kovempaa, sillä Formula 1 vaikutti toivoneen kovempaa kilpailua kahdessa viime kisassa, monacolainen avasi Motorsportille.

– Me kuljettajat kärtämme kovempaa kisaamista. Siksi nautimme eniten tällaisesta kilvanajosta ja näin minäkin tein, Leclerc intoili.

Lähde: Motorsport