Emma Kimiläisen autossa erittäin harvinainen ongelma: Mekaanikko mokasi, etusiivestä puuttui tärkeä osa koko kisan, katso kuva
Emma Kimiläisen esitti hurjan nousun takajoukoista neljänneksi W Seriesin Assenin kisaviikonlopun sunnuntain lähdössä.
Kimiläinen jäi voitosta vain puolen sekunnin päähän, viimeisen podiumpaikan ollessa vielä lähempänä. Tukun komeita ohituksia esittänyt Kimiläinen oli syystäkin tyytyväinen 11 pykälän parannukseen lähtöasetelmastaan.
Video: Mikä maaliintulo W Seriesissä! 0,003 sekuntia erotti kärkikaksikon – upeasti noussut Emma Kimiläinen hävisi voiton puolella sekunnilla
W Series -kuski sai ensimaistiaisensa alkoholista – parhaalla mahdollisella tavalla
[readmore from=”w series”]
– Oli makea vetää kunnolla kilpaa, sai tosissaan harjoitella ohittamista. Tänään turva-auto ja muiden kuljettajien kolaroinnit auttoivat myös minua, Kimiläinen totesi SuomiF1-sivustolle.
Suomalaiskuski paljasti myös autossaan piilenneen hätkähdyttävän ongelman koko kisan.
– Ihmettelin, kun auto tuntui puskevan raa’asti yli jarrutuksissa toiselta puolelta. Kisan jälkeen ongelman syy selvisi. Mekaanikko oli unohtanut kiinnitää etusiiven päätysiivekkeitä kannattelevan ruuvin paikoilleen. Ajoin koko kisan ilman sitä, joten auto puski todella rajusti, kun downforcea ei ollutkaan odotetulla tavalla. Varsinkin radan lopussa olevassa nopeassa vasurissa olin joka kierros lähellä lentää ulos, Kimiläinen kertoi.
Myöhemmin suomalainen latasi Instagram-tililleen vielä kuvan siivestä.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus