Autourheilulegenda ylisti Emma Kimiläistä: ”Luokkaa muiden yläpuolella”
Emma Kimiläisen suvereeni esitys W Seriesin Assenin kilpailussa keräsi ansaittuja kehuja. Yksi suomalaiskuskin ylistäjistä oli Allan McNish.
McNish saatetaan muistaa Suomessa Mika Salon vanhana tallikaverina Toyotalla 2002, mutta formuloiden ulkopuolella skotti teki komean uran kestävyyskilpailuissa. Kolme Le Mansin 24 tunnin ajon kokonaiskilpailun voittoa ovat sementoineet miehen aseman yhtenä lajin suurimmista.
McNish on mukana myös W Series -sarjan taustajoukoissa. Viime kisoissa hän on korvannut lapsuudenystävänsä David Coulthardin sarjan TV-kommentaattorin tehtävissä. McNish pääsi siis seuraamaan aitiopaikalta Kimiläisen tyhjentävää esitystä Hollannissa.
[readmore from=”kimiläinen emma”]
– Kilpailussa oli kaksi jännittävää elementtiä: taisto kisan voitosta ja taaempana mestaruudesta. Emman päivä oli likimain täydellinen. Ainoa asia, mitä hänen täytyy jossitella, oli startti. Muuten hän ajoi virhettömästi ja noustuaan takaisin kärkeen hän paineli muilta karkuun. Kimiläinen oli luokkaa muiden yläpuolella, McNish ylisti suomalaista SuomiF1-sivustolle.
Emma Kimiläisen voittopokaalille kävi köpelösti palkintopallilla – harmitus mitätön, aiemmatkin pokaalit pistetty hyvään tarkoitukseen
McNish ei ole ehtinyt tutustumaan lyhyestä pestistään sarjassa johtuen Kimiläiseen kunnolla, mutta hän on hyvin vaikuttunut näkemästään.
– Hän teki Norisringillä huomattavasti kovemman tason paluun kun osasin odottaa. Ja täällä hän oli mahtava. Ajo oli todella sulavaa ja aggressiivista, odotan mielenkiinnolla mitä hän pystyy esittämään kauden päätöskilpailussa ja tulevaisuudessa. Tällä hetkellä sarjassa on viisi-kuusi todella kovaa kuljettajaa, ja Emma on ehdottomasti yksi heistä.
SuomiF1 on viikonlopuna Assenissa seuraamassa Kimiläisen edesottamuksia W Series -sarjassa! Seuraa meitä Instagramissa ja Moottoriurheilun Olohuone -ryhmässä saadaksesi tuoreimmat päivitykset Hollannista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys