Tässä on rallin MM-sarjan pistetilanne – suomalaisittain tilanne ei kovin mairitteleva
Kuva: Getty Images
Taistelu rallin tämän kauden maailmanmestaruudesta näyttäisi muodostuvan jälleen kerran erittäin jännittäväksi kärkikuljettajien osalta. Harmittavasti kyllä suomalaiskuljettajat eivät ole tämän näytöksen päärooleissa.
Kahdeksan ajetun kilpailun jälkeen Toyotan Ott Tänak johtaa 150 pisteellä. Toisena oleva hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier on vain neljä pistettä virolaisen perässä, eikä Thierry Neuvillekaan ole jäänyt Toyota-kuskista kuin seitsemän pistettä. Kaikki on siis täysin auki, kun kautta on vielä kuusi kilpailua jäljellä.
Suomalaisittain korkeimmalla on Teemu Suninen, joka ajoi edellisessä kilpailussa Sardiniassa upeasti toiseksi. M-Sportin suomalainen on 62 pistettä keränneenä sarjapisteissä viidentenä.
Kausi on ollut kokonaisuudessaan sinivalkoisille kuljettajille pettymys, sillä Sunisen lisäksi vain Citroenin Esapekka Lappi on yltänyt kertaalleen palkintopallille. Lappi on 40 pisteen saldollaan pistetaulukon yhdeksäs.
Tasapisteissä on Jari-Matti Latvala, jolle kausi on ollut yhtä tervanjuontia. Toyota-kuskin kauden paras sijoitus on viides.
WRC2 Pro -luokkaa dominoiva Kalle Rovanperä on ajanut myös mukavasti MM-pisteille kolmessa edellisessä osakilpailussa.
Kuljettajien MM-pisteet, 8/14 osakilpailun jälkeen:
- Ott Tänak, Toyota 150
- Sebastien Ogier, Citroen 146
- Thierry Neuville, Hyundai 143
- Elfyn Evans, M-Sport 78
- Teemu Suninen, M-Sport 62
- Kris Meeke, Toyota 60
- Andreas Mikkelsen, Hyundai 56
- Dani Sordo, Hyundai 52
- Esapekka Lappi, Citroen 40
- Jari-Matti Latvala, Toyota 40
- Hyundai 242
- Toyota 198
- Citroen 170
- M-Sport 152
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia