Mercedeksen Lewis Hamilton ei hätkähtänyt yleisön vahvaa reaktiota Kanadan GP:ssä.

Hamilton sai rajut buuaukset yleisöltä palkintopallilla voitettuaan kisan Sebastian Vettelin kyseenalaisen rangaistuksen ansiosta. Vaikka Hamiltonia tuo ei haitannut, vahva reaktio yllätti silti brittikuljettajan.

– Se on paikka, jossa olen rakastanut ajaa. Se ei tule koskaan muuttumaan. Tuntui hieman oudolta tulla buuatuksi, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Olen tottunut siihen, joten annan tämän anteeksi, Hamilton sanoi.

Yli kymmenen vuotta kestänyt ura on kasvattanut Hamiltonille paksun nahan.

– Olen oppinut nauttimaan tästä. Enkä myöskään enää välitä, mitä ihmiset ajattelevat minusta.

Lähde: gpfans.com