F1-pomo puhui Lewis Hamiltonin muutoksista formuloiden sääntöihin – ”Tärkeä muutos tuohon suuntaan”

F1-sarjan urheilujohtaja Ross Brawn kertoi odottavansa innolla kuninkuusluokan sääntökirjan uudistamista yhdessä hallitsevan maailmanmestarin Lewis Hamiltonin kanssa.
Mercedeksen tähtipilotti vaati viime viikonlopun Ranskan GP:n jälkeen näyttävästi muutoksia lajin sääntöihin.
Tapahtumaköyhästä kilpailusta turhautunut Hamilton ehdotti jonkun aivan ulkopuolisen toimijan tuomista kehittämään F1:n sääntöjä.
Hamiltonin onneksi myös kuljettajat pääsevät pian vaikuttamaan formuloiden tuleviin vuoden 2021 sääntömuutoksiin.
[readmore from=”2021″]
Kovasti kohutusta sääntöpaketista kuullaan seuraavaksi mielipiteitä kuskien puolelta kolmessa erillisessä neuvottelutilaisuudessa.
– Olen iloinen siitä, että Lewis on vahvistanut halukkuutensa kantaa oman kortensa kekoon tulevien kuukausien aikana. Emme malta odottaa sitä, että pääsemme työskentelemään hänen kanssaan, Brawn hehkutti Autosportille.
– Tiedämme hyvin, että Formula 1:n on tehtävä tärkeä muutos tuohon suuntaan, jos se halua pitää kiinni asemastaan yhtenä maailman seuratuimmista urheiluspektaakkeleista. On hienoa saada palautetta suoraan kuskeilta, formulajehu vakuutti.
Lähde: Autosport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan