Kimi Räikkönen teki aloittelijan virheen – F1-sarja muisteli kolaria, johon saattoi kaatua maailmanmestaruus
Kuva: Getty Images
F1-sarja on muistellut takavuosien tapahtumia Espanjan GP:n historiasta. Kimi Räikkösen lyhyeksi jäänyt kauden 2003 osakilpailu harmittaa edelleen.
McLaren-kuski Räikkönen hävisi maailmanmestaruuden kauden päätteeksi Ferrarin Michael Schumacherille vain kahdella pisteellä. Vain yhden voiton vastapainoksi Räikkönen napsi kauden aikana peräti 10 palkintopallipaikkaa, joista seitsemän oli kakkossijoja. Schumacher ajoi kuusi voittoa uransa kuudennen MM-tittelin tuoneella kaudella.
Espanjan GP:n kisasivumme – TV-lähetysajat, tulokset, uutiset, tilastot, historia
Pieni piste-ero on hedelmällistä kasvuperää jossitteluille. Jos jokin tulos olisi ollut hivenenkään parempi suomalaiskuskin kannalta, olisi hänestä voitu kruunata historian nuorin maailmanmestari.
Tällaisia kisoja on paljon. Yleisesti Räikkösen manataan menettäneen MM-tittelin Mercedeksen moottoreiden epäluotettavuuteen. Nürburgringillä V10 sanoi sopimuksensa irti Räikkösen ajaessa ylivoimaisessa johtoasemassa. Hockenheimissa Räikkönen joutui puolestaan teilatuksi ulos avausmutkassa täysin vailla miehen omaa syytä.
[readmore from=”historia”]
Sen sijaan Barcelonassa alkukaudesta nähdyssä keskeytyksessä Räikkönen saa katsoa peiliin.
Suomalainen joutui takariviin aika-ajoissa tapahtuneen ajovirheen seurauksena. Sunnuntain startissa McLaren ehti edetä vain 30 metriä, ennen kuin Räikkönen rysäytti Jaguarin Antonio Pizzonian perään.
Räikköstä on syytä soimata tilanteesta, sillä kaikki tapahtui todella nopeasti. Vanhan starttiviisauden muistaminen olisi kuitenkin pelastanut: jos startissa jossain on epäilyttävän houkutteleva aukko, ei sinne pidä missään nimessä ajaa.
Edellä startanneen Minardin väistöliikkeen oikein lukemalla Räikkönen olisi välttänyt Jaguarin peräpäähän rysäyttämisen. Jos McLaren olisi selvinnyt startista läpi puhtaasti, olisiko nousu pisteille ollut mahdollista?
Tämä menee samaan jossittelu-kategoriaan kun Nürburgringin ja Hockenheimin epäonnen hetket.
TOIMITTAJAN MIELIPIDE: ”Maailmanmestaruuden voittaa aina kauden paras kuljettaja”. Tämän fraasiin allekirjoitan täysin, eikä jossittelu ole siksi mielestäni kovinkaan hedelmällistä.
MM-sarjassa etsitään kauden parasta kuljettajaa, ja siksi yksittäiset takaiskut pitää vain hyväksyä. Se kuka on kauden päätteeksi kerännyt eniten MM-pisteitä, on mestaruutensa ansainnut.
Harvapa muistaa myös Schumacherin menettäneen ison tukun pisteitä kauden aikana. Tämä ei ole mitenkään pois mahtavasti ajaneelta Räikköseltä, vaan muistutus siitä, ettei hän ole ainoa epäonnen lähettiläs formulamaailmassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”