F1-autojen jarrut ovat tekninen taidonnäyte – ero siviiliautoon massiivinen
F1-auto on insinööriyden taidonnäyte. Yksi vähän huomioitu, mutta tärkeä osa menopeliä ovat jarrut.
Jarrut joutuvat koville kilvanajon yhteydessä, tarvitsivatpa kuskit niitä sitten pitkän suoran päässä tai syheröisellä osuudella.
Lyhentyneet jarrutusmatkat ovat olleet yksi merkittävimmistä syistä, miksi kierrosajat ovat parantuneet huimasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tähän on vaikuttanut paitsi tehostunut aerodynamiikan hyödyntäminen, myös jarrulevyjen kehitys.
Jarrujen lämpötila nousee pahimmillaan yli 1500 celsiusasteen. Pitääkseen yllään toimintakykyään jarrujen jäähdytykseen on panostettu viime vuosina. Materiaalimuutosten ohella tästä on nähtävillä fyysisestikin nähtäviä todisteita.
Modernin F1-auton jarrulevyssä on lukuisia, tarkalleen 1400, pientä reikää, jotka lisäävät jarrulevyn pinta-alaa, tehostaen siten sen jäähtymistä ilmavirrassa. Reikien määrä on noussut vuosi vuodelta, esimerkiksi 2006 reikiä oli vain sata kappaletta. Katso vertailukuva täältä
Vaikka jarrujen tuottama pysäytysvoima vastaa jopa 2100 kW:ta (F1-auton teho on noin 750 kW), ei jarruja ole silti painolla pilattu. Yksi jarrulevy painaa noin 1,2 kiloa. Tavallisen siviiliauton vastaavan osan paino on jopa seitsemän kiloa, jarrutustehon ollessa huomattavasti pienempi.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?