Surkea varmistus: Kimi Räikkösen aika-ajotulos hylätty
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen on hylätty Azerbaidzhanin GP:n aika-ajoista. Suomalainen menettää kahdeksannen lähtöruudun, joutuen starttaamaan matkaan joukon perältä.
Räikkösen Alfa Romeo ei läpäissyt aika-ajojen jälkeistä katsastusta etusiiven osalta (lue uutinen). Etusiipi taipui katsastuksessa enemmän kuin sääntöjen mukaan on sallittu.
Tuomaristo kutsui tallin henkilökunnan kuultavaksi, mutta katsoi sääntörikkeen olleen sen verran vakava, ettei se nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hylkäämisen.
Yhdeksänneksi aika-ajoissa ajanut Räikkönen olisi lähtenyt matkaan ruudusta kahdeksan, sillä edelle ehtinyt tallikaveri Antonio Giovinazzi oli saanut jo aiemmin 10 lähtöruudun rangaistuksen elektroniikanohjausyksikön vaihtamisesta (uutinen). Näin ollen Alfa Romeon upea lauantaipäivä sai surkean käänteen.
Kimi Räikkösen ratkaisevasta aikakierroksesta uutta materiaalia – vihainen suomalainen latasi voimasanoja Lewis Hamiltonin pilattua hänen kierroksensa
Räikkönen lähtee matkaan varikolta. Siellä tulee olemaan ruuhkaa, sillä suomalaisen lisäksi starttinsa sieltä suorittavat myös Pierre Gasly ja Robert Kubica. LUE: Robert Kubica pois lähtöruudukosta – taustalla taktinen veto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”