Ruotsalaiskuski häkeltyi ovaalitesteissä: ”En tiennyt mitä auton kanssa oikein tapahtui”

IndyCar-tulokas Marcus Ericsson pääsi testaamaan IndyCar-autoa ensimmäistä kertaa ovaalilla perjantaina sarjan tulokastesteissä. Ruotsalainen myönsi aluksi sormen menneen suuhun, kun auton kanssa oli paljon uutta opittavaa.
Perjantain tulokastesti Texasissa oli valmistava testi pääsiäisen jälkeen keskiviikkona ajettavalle Indianapolisin 28 auton testille.
– Se meni ihan hyvin ja nautin ajamisesta. Se oli hyvin erilaista kuin mikään aiempi, josta minulla on kokemusta, Ericsson sanoi Motorsportille.
– Aluksi se oli aika vaikeaa, koska autoon täytyy todella luottaa. Eri asia on puhua siitä kuin oikeasti tehdä niin. Ensimmäisen puolikkaan aikana en oikein ollut varma, mitä palautteeni oli. En tiennyt mitä auton kanssa oikein tapahtui. Kun he kysyivät, miltä se tuntui, osasin vain sanoi, että en tiedä, se tuntuu erilaiselta, Ericsson kertoi vaikeuksistaan.
Lopulta Ericsson pääsi sinuiksi ovaalilla ajamisen kanssa.
– Ruokatauon jälkeen homma alkoi tuntua hyvältä. Aloin tuntea itseni autossa koko ajan mukavammaksi. Päivä oli hyvin mielenkiintoinen ja opittavaa oli paljon, entinen Sauber-kuski summasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat