Ratapomo tyrmää aiemmat puheet – kuuluisan F1-kisan paluu kisakalenteriin sittenkin epävarmaa?
Kuva: Getty Images
Vaikka Hollannin GP:n paluusta F1-sarjan kisakalenterin uutisoitiin laajasti kansainvälisessä mediassa, Zandvoortin radan johtajisto kiistää sopimuksen varmistuneen.
Motorsport Week -julkaisu ja hollantilainen Formule1.nl-sivusto raportoivat maanantaina F1-sarjan palaavan Hollantiin vuonna 2020.
Zandvoortin moottoriradan kerrottiin tehneen viisivuotisen sopimuksen autourheilun kuninkuusluokan kanssa.
Kisan paluu uutisoitiin näyttävästi, mutta nyt sen toteutuminen onkin taas epäselvää.
[readmore from=”hollannin gp”]
Zandvoortin kisajärjestäjät ja maansa moottoriurheilusisäpiireissä liikkuva F1-veteraani Jan Lammers vakuuttivat alkuviikosta medialle, ettei mitään sopimusta kisasta ole vielä tehty.
– Tilanne ei ole muuttunut. Huhut ovat mukavia, mutta meidän ei tulisi tuulettaa liian ajoissa, sillä ei ole mitään virallista vahvistusta kerrottavaksi, Zandvoortin radan johtoporras kertoi Motorsportille.
– Jos olisimme allekirjoittaneet jotain, mutta emme saisi vielä puhua siitä en tietenkään voisi sanoa siitä mitään. Emme ole kuitenkaan vielä siinä pisteessä, joten voin olla hyvin avoin ja rehellinen asian suhteen. Toistan sen, ettei meillä ole varaa tehdä ennenaikaisen juhlinnan virhettä, Lammers harmitteli.
Hollannin F1-kisaa havittelen radan johtomies hehkutti talousnäkymiään: ”Useat tahot ovat tarjoutuneet rahoittamaan”
Lähteet: Motorsport, Motorsport Week, Formule1.nl, De Telegraaf
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys