Haas-kuski harmitteli karmeaa munausta – väitti vauhtia olleen Red Bullinkin lyömiseen

Haasin Romain Grosjeanille jäi paljon jossiteltavaa lauantaiaamun Kiinan GP:n aika-ajoista. Ranskalainen ei päässyt sekaannuksen takia ajamaan ollenkaan nopeaa kierrosta aika-ajon viimeisessä osiossa.
Haas-kuskit joutuivat tuhlaamaan kaksi settiä pehmeintä rengasseosta toisessa osiossa, minkä takia heillä oli vain setti käytettävänä kymmenen parhaan kuskin lähtöjärjestyksen ratkaisevassa viimeisessä aika-ajossa.
Grosjean ja hänen tallikaverinsa Kevin Magnussen eivät kuitenkaan ehtineet ylittää ajanottolinjaa ajoissa, koska letka ajoi Lewis Hamiltonin johdolla sen verran hitaasti. Saman kohtalon kokivat Red Bull -kuskit Max Verstappen ja Pierre Gasly. Heillä oli kuitenkin jo allaan yksi aika kolmanteen osioon ensimmäisellä setillä.
– Tämä on harmi. Mutkassa neljätoista (radan viimeistä edellinen mutka) minulle kerrottiin, että aikaa on 20 sekuntia. Kahden sekunnin päästä he kertovatkin, että sitä on vain viisi sekuntia, Grosjean kertoi sähläyksestä.
Ranskalaisen mukaan Haasit olisivat pystyneet lyömään aika-ajossa kiilaa viidenneksi ja kuudenneksi ajaneiden Red Bull -kuskien väliin.
– Jos katsoo aikaani toisesta aika-ajosta, olisin voinut päihittää Gaslyn. Se jäi yhden kortin varaan, koska olin mokannut jo ensimmäisen yrityksen, joten en voinut luonnollisesti laittaa kaikkea peliin. Minulla oli takataskussa lisää vauhtia, Grosjean totesi.
Lähde: formula1.com
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa