Valtteri Bottas puhui tavoitteestaan F1-kauden alussa – Mercedes-tähden tähtäimessä yksi asia

Mercedeksen F1-tallin suomalaistähti Valtteri Bottas aikoo tavoitella mahdollisimman vahvaa alkukautta rakentaakseen menestyksekkäälle kisavuodelle tukevan pohjan.
Jo useamman vuoden autourheilun kuninkuusluokkaa tahkonnut nastolalainen on päässyt kokemaan onnistumisia ja kärvistelemään suorastaan tuskallisen epäonnen kourissa.
Viime vuosi oli Bottakselle erityisen vaikea. Kausi alkoi erittäin lupaavasti, mutta erikoiset tekniset viat, rengasrikot ja tallin taktiikkavirheet romuttivat pohjan miehen MM-haastolta.
Nyt Bottas tiedostaa asemansa Mercedeksen tallissa. Tulosta on tänä vuonna tultava, jos F1-sarjan kärkitallissa mielii jatkaa.
Resepti aiempaa parempaan kauteen on selvä – voittotaistelua kohti on hyökättävä tosissaan heti avauskisasta lähtien.
– Olen oppinut, että ensimmäinen puolikas kaudesta on aina erittäin tärkeä. Aloitin vuoden [2018] aika hyvin, mutta menetin hieman pisteitä erilaisten asioiden vuoksi. Olen valmis haastamaan täysillä ja yrittämään olla parempi versio itsestäni, Bottas linjasi Mercedeksen sponsoritapahtumassa Torinossa.
Viinapullo vaihtui uuteen harrastukseen – näin Valtteri Bottas nollasi viime F1-kauden pettymyksensä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan