Valtteri Bottas korostaa uuden pistesäännön merkitystä
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas uskoo uuden pistesäännön osoittautuvan kultaakin kalliimmaksi Formula 1 -sarjassa tällä kaudella.
F1:ssä otettiin uusi sääntö käyttöön tälle kaudelle. Kisan nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja saa itselleen yhden lisäpisteen, jos ajaa kisassa pisteille. Australiassa kisan voittanut Bottas nappasi itselleen myös tuon pisteen.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– Se on yksi piste. Jos niitä saa kolme tai useamman, niin se on iso asia lopussa, Bottas tuumasi Autosportin haastattelussa.
Suomalaisille yhden pisteen voitto on tuttua Formula 1:ssä. Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruutensa kaudella 2007 vain pisteen erolla ennen Lewis Hamiltonia ja Fernando Alonsoa.
Nopeimmasta kierroksesta saatava piste epäonnistunut muutos? Kuskeilla yksi pelko uudistukseen liittyen
Lisäksi viime kaudella Bottas itse olisi ollut kolmas eikä viides MM-sarjassa, jos sääntö olisi ollut voimassa.
– Sitä ei koskaan tiedä. Yksi piste voi olla erottava tekijä lopussa, Bottas pyöritteli.
Nopeammasta kierroksesta taisteleminen nostaa luonnollisesti myös riskiä, joten yltiöpäinen jahtaaminen voi kostautua.
– Totta kai olemme valmiita ottamaan riskin, mutta jos on saamassa 25, 18 tai 15 pistettä, ne ovat tärkeämpiä kuin se yksi lisäpiste. Riskit on laskettava, Bottas muistutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta