Nopeimmasta kierroksesta saatava piste epäonnistunut muutos? Kuskeilla yksi pelko uudistukseen liittyen
Kuva: Getty Images
Formula 1 -kuskit pelkäävät sarjan pisteuudistuksen koskien nopeinta kierrosta osoittautuvan epäonnistuneeksi. F1:ssä otettiin täksi kaudeksi käyttöön sääntö, jonka mukaan kisassa nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja kuittaa itselleen yhden MM-pisteen.
[readmore from=”australian gp”]
Haasin Romain Grosjean epäilee kuitenkin, että piste menee järjestäen kuljettajalle, joka pystyy tekemään kisan lopussa varikkopysähdyksen ja vaihtamaan tuoreet renkaat ilman pelkoa ohitetuksi tulemisesta. Grosjean ei myöskään usko muiden kuin kärkitallien hyötyvän uudistuksesta.
– En näe sen muuttavan keskikastin osalta tilannetta paljoa. 96 prosenttia nopeimmista kierroksista ovat menneet viimeisen kolmen vuoden aikana kolmelle kärkitallille, Grosjean totesi.
– Normaalisti kärkikolmikko pääsee karkuun ja he saavat ilmaisen pysähdyksen, ranskalainen jatkoi.
Myös on Ferrarin Charles Leclerc samalla linjalla Grosjeanin kanssa.
– Jos ei ole mitään menetettävää, uskon meidän kokeilevan sitä, Leclerc sanoi Ferrarin taktiikasta ylimääräisen pisteen hankkimiseksi.
Lähde: racefans.net
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”