Sebastien Ogier vaatii Citroenilta suuria muutoksia – turhautunut autonsa pahaan ongelmaan
Kuva: Getty Images
Ranskalaiskonkari Sebastian Ogier ei ole tyytyväinen Citroen-kilpurinsa jousitukseen ja vaatii talliaan tarttumaan toimeen.
Kaksi WRC-kauden ensimmäisestä kolmesta kisasta voittanut tähtipilotti on painostanut talliaan ottamaan käyttöön Reiger-merkin iskunvaimentimet.
Ogier ajoi Reigerin iskunvaimentimilla viime vuonna M-Sportin riveissä ja totesi niiden toimineen mainiosti Meksikon MM-rallissa.
Citroen on pyrkinyt uudistamaan C3 WRC -autonsa toden teolla tänä vuonna pitääkseen kiinni kilpailukyvystään tiukassa mestaruustaistossa. Muutoksia on tehty erityisesti korin puolella.
[readmore from=”ogier sebastien”]
Ogierin mukaan jousitusjärjestelmän uudistus olisi yksi tärkeimmistä tehtävistä tällä hetkellä.
– Kuten aina, pusken eteenpäin. Sen varaan voitte laskea. [Vuodelle] saatiin toki hyvä alku, mutta Meksikossa minua häiritsivät muutamat jutut, joita en pystynyt vielä muuttamaan, ranskalainen taustoitti Motorsportille.
– Minulla on ajatuksia siitä suunnasta, millä autoa saataisiin parannettua. Olemme nähneet, ettei auto ole huono ja sen, että siltä löytyy potentiaalia. Näen kuitenkin tilaa kehitykselle, Ogier perusteli kantaansa.
Toyotan Kris Meeke syytti Citroenia likaisesta taktikoinnista – myös Tommi Mäkinen ihmetteli tuomariston ratkaisua Ylelle
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä