Max Verstappenin isä avasi poikansa F1-menestyksen avaintekijää – ”Jos sen tekee, mitä vain voi käydä”

Formulatähti Max Verstappenin menestys johtuu hänen isänsä Jos Verstappenin mielestä pelottomuudesta ottaa riskejä ja puskea ajotaitonsa äärimmilleen.
Vuosien ajan F1-sarjassa itsekin aikanaan kisannut vanhempi Verstappen tietää, ettei autourheilun kuninkuusluokassa voi tyytyä pelkkään ”sunnuntaiajeluun”.
Kaasu on uskallettava painaa pohjaan ja palkintosijoista on taisteltava.
Kyseistä periaatetta ärhäkästä ajotyylistään tunnettu Max on aina noudattanutkin. Joidenkin mielestä liiankin kanssa.
[readmore from=”verstappen max”]
Isä-Verstappen on kuitenkin vakuuttunut filosofiansa tarpeellisuudesta. Harkittu riskinotto voi johtaa hänen mukaansa aikanaan tilanteeseen, jossa sitä ei lopulta enää tarvitakaan.
– Hän oli [viime kaudella] hyvin vahva, mutta hänen oli aina otettava riski saadakseen tuo tulos. Jos sen tekee, mitä vain voi käydä, veteraanipilotti väitti verstappen.nl-sivuston haastattelussa.
F1-tähti vakuuttui testeissä Red Bullin uudesta autosta – ”Parempi kuin viime vuonna”
– Sitten on myös helpompaa, jos pääset aloittamaan ensimmäisestä rivistä, sillä tuota riskiä ei tarvi ottaa enää niin usein. Se on oikeastaan koko tempun idea, Verstappen perusteli.
Entiseltä Ferrari-kuskilta painava varoitus Red Bullin voimasta – yllättävä arvio Mercedeksestä
Lähde: verstappen.nl
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat