Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen muistelevat taistojaan Michael Schumacheria vastaan – Räikköstä ei niukka tappio harmittanut
Kuva: Getty Images
Lukuisat Michael Schumacheria vastaan ajaneet kollegat ovat muistelleet saksalaislegendaa. Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen kuuluvat tähän joukkoon.
Schumacherin 50-vuotispäivän kunniaksi saksalaisen lähipiiri julkaisi mobiilisovelluksen, johon on kerätty runsaasti tietoja ja palveluita seitsenkertaisesta maailmanmestarista.
Sovelluksessa lukuisat F1-vaikuttajat muistelevat saksalaista. Ääneen pääsevät niin Schumacherin tallikaverit kuin kilpakumppanit kuin myös hänen johtajiaan Ferrari-, Benetton-, kuin Mercedes-vuosilta.
Mika Häkkisestä muodostui Schumin uran kovin vastustaja. Häkkinen muistelee sovelluksessa vuotta 1999, jolloin hän joutui taistelemaan molempia Ferrareita vastaan voittaakseen uransa toisen tittelin.
Loukkaantumisen vuoksi mestaruustaistosta pudonnut Schumacher lähti kauden päätöskilpailuun paalulta, mutta hän oli valmis tekemään kaikkensa auttaakseen tallikaveriaan Eddie Irvineä kukistamaan Häkkisen.
– Sinä vuonna kävimme lukuisia tiukka kamppailuita Ferraria ja Michaelia vastaan. Joissain mutkissa meidän automme oli parempi ja joissain heidän, joten pistin aina kaiken peliin paikoissa, joissa olimme heikompia. Niissäkin joissa olimme parempia, ajoin aina täysillä, Häkkinen muistelee.
Kisan kulminaatiopisteeksi muodostui startti, jossa Häkkisen onnistui nousta Schumin edelle. Sen jälkeen hän ajoi voittoon, estäen Ferrarin juhlat.
– Pistin kaiken peliin startissa, sillä tiesin minun olevan pakko päästä Michaelin ohi. Jos en onnistuisi siinä lähdössä, ei hän tulisi päästämään minua edelleen enää kisan aikana. Pistin kaiken peliin ja onnistuin, ja sen jälkeen oli enää kyse Michaelin takana pitämisestä.
Häkkinen kehuu Schumacheria vastustajana, kertoen hänellä olevan yhteisistä ajovuosistaan vain hyviä ja lämpimiä muistoja.
Kimi Räikkösen osalta taistelu Schumacheria vastaan sujui toisenlaisissa merkeissä. Räikkönen oli nouseva F1-tähti, Schumin ollessa aikakautensa hallitsija. Kaksikko päätyi taistelemaan kauden 2003 MM-tittelistä päätöskisassa.
Schumacher vei tittelin lopulta kahdella pisteellä, mutta niukka tappio ei masentanut Räikköstä liikaa.
– Tappioni oli lopulta vain muutama piste, mutta rehellisesti sanottuna se ei harmittanut. Hän voitti kuitenkin monta kisaa, minä vain yhden, Räikkönen toteaa Schumacher-appissa.
– Kyse oli lopulta reilusta pelistä. Meillä oli myös hauskaa Suzukassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen