Hondan viime kauden kikkailulle tulossa stoppi – Red Bull -yhteistyölle lyödään painetta
Kuva: Getty Images
Hondan kehitystyö voimanlähteidensä suhteen tulee hidastumaan Red Bullin F1-tallin toimintakulttuurin vuoksi, tallin entisellä kumppanilla Renaultilla uskotaan.
Honda toimi 2015-2017 McLarenin kumppanina, mutta yhteistyö ei kantanut hedelmää. Vaihdos viime kaudella Toro Rossolle osoitti lupaavia merkkiä, ja Red Bull päättikin vaihtaa Renaultin myllyt japanilaismerkin vastaaviin.
LIITY SUOMEN PARHAIMPAAN F1-FANIRYHMÄÄN FACEBOOKISSA
Renaultin leirissä Hondan uskotaan törmäävän vielä uudenlaisiin ongelmiin, sillä sarjan kärkitallina Red Bull odottaa tuloksia välittömästi. Hondalla oli vielä viime kaudella tekemistä sekä tehojen että luotettavuuden suhteen.
– Viime vuonna he pystyivät käyttämään niin montaa voimanlähdettä ja sen eri osia kuin heitä vain huvitti, mutta tänä vuonna tilanne Red Bullin kanssa on eri. Toro Rosson kohdalla kukaan ei nostanut sitä esille, Red Bullin kanssa kaikki, Renaultin tallipäällikkö Cyril Abiteboul toteaa motorsport.comille.
Viime vuonna Honda esitteli toistuvasti uusia päivityksiä moottorinsa suhteen. Tänä vuonna siihen ei kuitenkaan ole varaa, sillä rangaistuksia alkaa ropista jo kolmesta osan vaihdosta.
– Se rajaa kehittymismahdollisuuksia. Uskon Hondan olevan meille samanlaienn uhka kuin muutkin, mutta heidän tahtinsa tulee hiipumaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen