SuomiF1-sivuston joulukalenteri, luukku 12: Keitä lajilegendoja tämän päivän F1-tähdet muistuttavat?

SuomiF1-sivuston joulukalenterin tämänpäiväisessä luukussa hassutellaan F1-sarjan upealla historialla. Kehen nykypäivän gladiaattorit tulisi rinnastaa?
Jokainen kuljettaja on totta kai kulkenut omaa reittiään, mutta jos joulun hengessä sallitaan pieni leikittely, voi kuljettajien persoonista, uran käänteistä ja suorituksista löytää yhtäläisyyksiä.
Siispä esittelyvuoron saavat sarjan kärkikuljettajien ”kaksoisolennot”.
Auo aiemmat luukut täällä.
Lewis Hamilton = Jim Clark
Vaikka Hamilton haluaakin varmasti rinnastaa itsensä esikuvaansa Ayrton Sennaan, on toimituksemme mielestä skottilegenda Jim Clark osuvampi vaihtoehto.
Clark oli aikakautensa paras kuljettaja, ja miehen erikoisvahvuutena pidettiin kahta asiaa. Sadekeliä ja aika-ajoja. Kuinkas sattuikaan, ne ovat myös Hamiltonin (ja toki myös Sennan) vahvuuksia.
Suurin ero Sennan ja Hamiltonin välillä on se, ettei brittikuskilla ole Sennan veroista yhtä arkkivihollista. Kuten Clark, on Hamilton taistellut mestaruuksistaan useampaa kuljettajaa vastaan, toki peitoten heidät kaikki uransa aikana.
LUE JIM CLARKIN UPEASTA URASTA TARKEMMIN TÄÄLTÄ
Valtteri Bottas = Rubens Barrichello
Hamiltonin suomalainen tallikaveri on kuin ilmetty brassikuski. Sekä Valtteri Bottas että Rubens Barrichello nauttivat asiantuntijoiden arvostusta nopeina kuljettajina, mutta pahaksi onnekseen molemmat joutuivat jakamaan mestaruustallin aikakautensa parhaan kuljettajan kanssa. Barrichellon leimaan lyötiin valitettavan pysyvä kakkoskuskin leima, mutta Bottas voi tämän kohtalon välttää onnistuneella ensi kaudella.
Sebastian Vettel = Niki Lauda
Onneksi vakava loukkaantuminen ei yhdistä tätä kaksikkoa. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy liuta.
Analyyttinen ja nopea Niki Lauda teki kovaa jälkeä Ferrarilla, lopetti ja palasi takaisin voittamaan mestaruuden McLarenilla. Sebastian Vettel nousi puolestaan maineeseen Red Bullilla, ennen kuin kutsu kävi Ferrarille. Käänteisestä toimesta puuttuu oikeastaan vain saksalaisen MM-titteli maranellolaistallin riveissä.
Max Verstappen = Ronnie Peterson
Millä sanoilla ruotsalaista Ronnie Petersonia usein kuvaillaan? Nopea, häikäisevä, luonnonlahjakkuus.
Entäpä Max Verstappenia sitten? Niinpä.
Kimi Räikkönen = Jame Hunt
Yllättyikö joku tästä valinnasta? Ei ole mikään yhteensattuma, että Kimi Räikkönen on valinnut James Huntin niin usein alter egokseen.
Vaikka 1970-luvulla muutkin kuljettajat osasivat juhlinnan jalon taidon, oli Hunt omassa kastissaan. Ja niin Räikkönenkin nykykuljettajien valitettavan harmaassa joukossa.
Charles Leclerc – Jean Alesi
Tässä kaksikossa on paljon yhteistä. Molemmat puhuvat äidinkielenään ranskaa. Molemmat nousivat nuorina lahjakkuuksina Ferrarille. Molempien harteille asetettiin paineet tulevaisuuden supertähtenä.
Alesin ura ei koskaan lunastanut näitä odotuksia. Miten on Leclercin laita? Se on ensi vuoden jännittävintä seurattavaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet