Näkökulma: Suomalaisella autourheilulla edessään upea vuosi 2019! Moottoriurheilun ystävien pitää ottaa tästä kaikki irti

Suomalainen autourheilu on ensi vuonna upealla tavalla maailmankartalla. Näistä mahdollisuuksista moottoriurheilun ystävien tulee ottaa kaikki ilo irti.
Herkkua on tarjolla jo tammikuussa, kun F1-tähti Valtteri Bottas tähdittää Rovaniemellä ajettavaa Arctic Lapland Rallya. Formula ykkösten terävimmällä huipulla kilpaileva F1-tähti ajamassa Suomessa on tapaus, jota ei voi olla hehkuttamatta liikaa. Kun alla on vielä WRC-luokan menopeli, ei tätä kannata missata.
Valtteri Bottas repäisee – osallistuu Tunturiralliin huippuluokan WRC-kalustolla!
Suomalaisen autourheilun kansainvälinen lippulaiva on itseoikeutetusti Suomen MM-ralli. Kansainvälinen suurtapahtuma on vuodesta toiseen yleisön ja FIA:n ylistämä, eikä syyttä. Rallitapahtumasta on tehty tuote, jonka parissa viihtyvät niin lajin suurkuluttajat kuin satunnaisetkin seuraajat.
Urheilu tarvitsee yleisöä. Yleisö haluaa puolestaan tuotetta, jota se haluaa kuluttaa. Varsinkin, jos siitä pitää maksaa.
Upeaa vuotta täydentää vielä syyskuussa ajettava kartingin MM-kilpailu Alahärmässä. FIA:n päätös antaa kisat Suomelle on erinomainen osoitus oikein tehdystä työstä monella tasolla.
Karting-maailman arvokilpailu on kansainvälisesti todella arvostettu, esiintyyhän siinä käytännössä joka vuosi tulevaisuudessa formula ykkösissä ajavia kuljettajia. Näiden nuorten supertähtien näkeminen Suomen maaperällä on tilaisuus, jota ei kannata missata mistään hinnasta.
Suomalainen autourheilu vastaa tähän haasteeseen ensi vuonna erinomaisesti.
Nämä kansainvälistä huomiota saavat kilpailut ovat toki vain jäävuoren huippu kaiken muun moottoriurheilutarjonnan keskellä. Mutta kovan luokan mittelöt ovat aina tunnustus ja osoitus siitä, että asioita tehdään oikein.
Moottoriurheilu sen eri variaatioissa on yksi Suomen historian eniten menestystä maallemme tuottanut urheilumuoto. Nykymaailma vaihtoehtoisineen virikkeineen ja harrastusmahdollisuuksineen yhdistettynä globaaleihin haasteisiin asettaa kuitenkin haasteita moottoriurheilumaailmaa kohtaan. Eikä vain Suomessa.
Suuria linjoja vedetään päättäjätasolla, mutta myös me tavalliset ”matti ja maija meikäläiset” voimme kantaa korttemme kekoon yksinkertaisella tavalla.
Urheilu tarvitsee yleisöä. Yleisö haluaa puolestaan tuotetta, jota se haluaa kuluttaa. Varsinkin, jos siitä pitää maksaa.
Suomalainen autourheilu vastaa tähän haasteeseen ensi vuonna erinomaisesti. Tarjolla on huippuluokan urheilukokemuksia, joita ei päästä uudelleenkokemaan pitkään aikaan, kenties koskaan.
Jos moottoriurheilu kiinnostaa yhtään, ei yksikään sinivalkoinen fani jätä seuraamatta edellä mainittuja kolmea suurtapahtumaa. Ja jos moottoriurheilu on sydämen asia, riittää intoa seurata myös muita lajeja.
Moottoriurheilun tulevaisuuden pelastavat lopulta fanit. Kunhan yleisölle luodaan houkutteleva tuote, löytää (maksava) yleisö kyllä paikalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi