Mercedes-pomo huolissaan F1-sääntöjen muutoksista – ”Jopa Williams uhkaa nyt meitä”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin mukaan käytännössä kaikki tallit voivat olla mukana F1-sarjan mestaruustaistossa, jos uusista aerodynamiikkasäännöistä löydetään porsaanreikä.
Jo viidennen perättäisen merkkimestaruutensa tänä vuonna voittanut tallijehu on löytänyt uuden huolenaiheen tulevaa kautta odotellessa.
F1:n aerodynamiikkasääntöjä laitettiin uusiksi ensi vuodeksi. Takasiipiä ja pohjalevyjä muutettiin siten, että autot tuottavat aiempaa vähemmän downforcea.
Uudistuksen on tarkoitus helpottaa ja lisätä ohituksia kisoissa. Mercedes-pomon mukaan kuninkuusluokan voimasuhteetkin voivat mennä uusiksi, jos jotkut tallit keksivät jonkin nerokkaan porsaanreiän säännöistä.
– Sääntömuutosten myötä kaikki on mahdollista. Otamme nyt kaikki vakavasti, vaikka Ferrari olisikin tullut tänä vuonna toiseksi ja Williams 10. sijalle. Kaikki heistä voisivat yllättää ensi vuonna autolla, joka päihittää meidät suorituskyvyllään, Wolff taivasteli Autosportille.
– Kunniotamme kaikkia näitä talleja ja heidän panostaan kehitystyöhön. Näemme heidät kaikki haastajina, tallijehu vakuutti.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle