F1-työnsä menettänyt kuski harmitteli kulissien draamaa – ”Haluaisin kertoa oman puoleni tarinasta”
Kuva: Getty Images
Kisakuskin pestinsä Toro Rossolla menettänyt uusiseelantilaiskuski Brendon Hartley haluaisi kertoa vielä aikanaan oman puolensa potkuihin johtaneista tapahtumista kulissien takaa.
Heikkoja rataotteita avauskisasta asti esitellyt kuski joutui kuuntelemaan kysymyksiä potku-uhasta koko kauden. Hartleyn F1-uran loppua pidettiin jo käytännössä selviönä.
– Huhuja potkuista alkoi näkyä jo todella varhaisessa vaiheessa kautta. Se oli suuri yllätys minulle, sillä luulin tehneeni pitkäaikaisen sopimuksen. Olin juuri ajanut maailmanmestaruuden ja Le Mans -voiton ja kahden tai kolmen kisan jälkeen tulevaisuudestani oli jo huhuja, Hartley taivasteli Newstalk ZB:lle.
Lopulta vahvistus F1-pestin päätöksestä Toro Rossolla tuli italialaistallin julkistettua ensi kauden kuskikaksikokseen Alexander Albonin ja Daniil Kvjatin.
– Kertoisin mielelläni tarinani joku päivä. En nauttinut [F1:n] politikoinnista. Kesti aikaa tottua siihen ylimääräiseen mediahuomioon. Paine kasvoi enemmän kuin odotin jouduttuani mikroskoopin alle, mutta pääsin lajiin paremmin sisään kauden mittaan, Hartley sanoi.
Lähde: Newstalk ZB
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia