Parempi Lotuksella vai Ferrarilla? Kimi Räikkösen tulos Abu Dhabissa määrittää ”Jäämiehen” vuosikymmenen voittotilaston

Kimi Räikkönen lähtee F1-uransa viimeiseen kilpailuun Ferrarin punaisissa mielenkiintoisista lähtökohdista.
Formulakauden finaalin Abu Dhabin osakilpailun tulos määrittelee sen, jääkö suomalaistähden uran tilastoihin enemmän voittoja 2010-luvulla Lotuksen kuin Ferrarin riveissä.
Jos ”Jäämies” ei aja sunnuntaina Abu Dhabissa voittoon, olisi hän voittanut kokonaisuudessaan enemmän kilpailuja Lotuksen kuin Ferrarin kanssa tällä vuosikymmenellä.
Vielä mestaruusvuonaan 2007 Räikkönen tahkosi viisi voittoa Ferrarilla. Räikkösen ensiluokkaiseen kauteen huipputallin riveissä mahtui myös lukuisia hopeita ja pronssisijoja.
Vuonna 2009 Räikkönen jäi formuloista sapaattivapaalle. Rentoutumisvuosiensa jälkeen suomalaiskonkari palasi autourheilun kuninkuusluokkaan vuonna 2012 Ferraria astetta vaatimattomamman Lotuksen tallin palkkalistoilla.
Räikkönen ajoi kahden Lotus-vuotensa aikana tasan kaksi voittoa – yhden Abu Dhabissa vuonna 2012 ja toisen Australiassa seuraavana vuonna.
Vuodeksi 2013 suomalainen siirtyi Maranellon moottoriurheiluylpeyden leiriin ja on jatkanut siellä tähän päivään saakka.
Näiden neljän vuoden aikana Räikkönen on voittanut Ferrarilla kuitenkin vain kerran. Kyseinen onnistuminen sattui Yhdysvaltain GP:ssä viime kuussa.
Mielenkiintoista tilastoa selventää kuitenkin se fakta, ettei kestomenestyjänä aiemmin tunnetun italialaistallin kilpuri ollut erityisen suorituskykyinen 2010-luvun alkupuolella.
Ferrari on noussut nykyiselle MM-haastajan tasolleen vasta viime vuosien mittaan. Räikkösellä oli epäilemättä kunnianhimoisena auton kehittäjänä nousuvireeseen osansa.
Kiintoisaa on toki myös se, ettei Räikkönen ollut onnistunut voittamamaan kisaakaan ennen viime kuista Teksasin GP:tä viime kausien ensiluokkaisella Ferrarillaan.
Jotkut uskot kyseisen seikan johtuvan Ferrarin tallimääräyksistä ja taktikoinnista, toiset taas Räikkösen vauhdin ja voitonnälän hiipumisesta. Totuus saattaa olla jotain siltä väliltä.
Voittoja on täten Lotuksella kuluvan vuosikymmenen mittaan tullut yksi enemmän. Abu Dhabissa Räikkösellä olisi edessään harvinainen haaste: kyseessä olisi hänen vihoviimeinen mahdollisuutensa tasoittaa voittotilastonsa Ferrarin ja Lotuksen välillä.
Ensi kaudeksi F1-konkari siirtyy Sauberin talliin, jonka riveissä hän aloitti ansiokkaan kuninkuusluokan uransa jo vuonna 2001.
Ympyrä sulkeutuu, kuten pian tietyt tilastokirjatkin. Jäivätpä voittolukemat miten päin tahansa, ei Räikkösen tasaisen vahvalle 16-vuotiselle F1-uralle voi kuin nostaa hattua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit