F1-maailmanmestaria Lewis Hamiltonia huolestuttaa se, kuinka paljon moottoriurheilu-uran tavoittelu voi häiritä nuorten kuskilupausten koulunkäyntiä ja opiskelua. Brittitähti haluaa FIA:n reagoivan ongelmaan.

Hamilton tietää olevansa esikuva tuhansille lapsille, jotka haaveilevat F1-kilpureiden ajamisesta legendaarisilla kilparadoissa hurraavien jättiyleisöjen edessä.

Viidennen mestaruutensa vasta varmistanut brittipilotti tuntee myös oman vastuunsa.

Hamilton ei haluaisi kenenkään nuoren tinkivän liikaa koulunkäynistään, sillä ammattilaisura kilpa-autoilun parissa aukeaa lopulta äärimmäisen harvoille.

– Monet kilpaa ajavista lapsista eivät saa koulutusta. Vanhemmat ottavat lapset pois koulusta liian aikaisin, jotta he voisivat keskittyä siihen ultimaattiseen päämääräänsä. Kun se ei onnistu, sitä kaatuu suoraan selälleen, Hamilton huolehti Motorsportin haastattelussa.

– Tietenkin mestaruuden voittaminen on hienoa, mutta toivottavasti voin tehdä töitä Jeanin [Todt, FIA:n johtaja] kanssa, jotta nämä nuoret, vaikka he eivät pääsisikään Formula 1:een kuljettajiksi voisivat päästä vaikka insinööreiksi, brittitähti haaveili.

Hamilton korostaa, ettei kaikkia munia kannata laittaa yhteen koriin. Jos urahaaveena on autourheilu tai F1, nuorille lupauksille löytyy monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

– Toivottavasti tapaamme Jeanin kanssa jossain vaiheessa, koska mielestäni voisimme antaa todella hyvän vaikutuksen kouluissa oleville lapsille. Näissä talleissa [F1:ssä] on tuhansia ihmisiä, joten mahdollisuuksia työskennellä niissä on niin paljon, brittikuljettaja sanoi.

Lähde: Motorsport