Formulalupaus Niko Kari jälleen testipäivän nopein! ”Piti hetki totutella F2-auton jälkeen”
Niko Karin upea vire säilyi myös GP3-sarjan toisena testipäivänä Abu Dhabissa. Suomalaiskuljettaja piti edellispäivän tapaan nopeinta vauhtia myös perjantaina.
Trident-tallin kalusto testannut Kari ajoi koko kuljettajajoukon parhaan kierrosajan aamupäivän sessiossa. Parhaimmillaan kello pysähtyi aikaan 1.54,683.
Iltapäivällä Kari keskittyi keräämään enemmän kierroksia vyölleen, mutta vauhti oli silti kohdillaan. Tuloksena oli iltapäivän ajosession kahdeksanneksi nopein aika. Kukaan ei kuitenkaan päässyt lähellekään Karin aamupäivän kärkiaikaa, joten suomalaisen nimi komeili eilisen tapaan tuloslistan kärjessä testipäivän osalta.
– Hyvät testit oli, hyvä fiilis näistä päivistä jäi. Ensimmäisen testipäivän aamuna piti hetki totutella GP3-autoon Formula 2 -kilpurin jälkeen, mutta nopeasti sitä löysi oikean rytmin. Testasimme erilaisia asioita ja vauhti parani koko ajan, Kari fiilisteli onnistuneiden testien jälkeen.
Vaikka edessä onkin pieni ajotauko, ei Kari siirry lomatilaan. Edessä on paluu armeijan harmaisiin.
– Pistetään punkka ja pinkka kuntoon. Katsellaan myös rauhassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Kari vastaa arvoituksellisesti.
LUE MYÖS:
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa