Saako Valtteri Bottas vastapalveluksen Mercedekseltä Venäjän teostaan? Suomalaistähdeltä terävä lausunto
Kuva: Getty Images
Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas ei odota saavansa talliltaan vastapalvelusta kiitoksena voiton lahjoittamisesta Lewis Hamiltonille Venäjällä.
Vaikka Bottas oli ajamassa voittoon, päätti saksalaistalli luovuttaa kunnian Hamiltonille miehen mestaruusjohdon vahvistamiseksi.
Nyt Hamilton on jo 50 pistettä Sebastian Vetteliä edellä MM-taistelussa. Mercedeksen johto Ferrariin valmistajien sarjassa kasvoi jo 53 pisteeseen.
Tallipomot James Allison ja Toto Wolff pahoittelivat tallikäskyä Bottakselle tiimiradiossa kisan aikana. Hamiltonkin kiitteli myöhemmin vuolaasti tallitoveriaan herrasmiehen teostaan.
Mercedeksen leiristä vakuuteltiin, että Sotshin pettymys tullaan korvaamaan Bottakselle vielä myöhemmin. Suomalaistähti ei kuitenkaan odota armonpaloja.
– En odota mitään takaisin tallilta. Kun tai jos voitan haluan ansaita sen puhtaalla kilvanajolla. Henkilönä ja urheilijana tällainen tilanne ei ole ideaali. Otin nyt todellakin yhden osuman tallin edun vuoksi, Bottas tiivisti tuntonsa Motorsportille.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys