Esapekka Lapin ja Citroenin WRC-tiimin sopimus kahdeksi seuraavaksi vuodeksi on vihdoin julkistettu.

Ranskalaistallin kuljettajakaksikon muodostavat tästä eteenpäin Lappi ja viisinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier.

Samalla Lapin tämänhetkinen tiimi julkisti Jari-Matti Latvalan jatkavan tiimissä ja Citroenilta kauden aikana potkut saaneen Kris Meeken tulevan Lapin paikalle. Ott Tänakilla on myös sopimus Toyotan kanssa.

Lappi oli varsin hyväntuulinen SuomiF1-sivuston tavoitettua hänet.

Mitkä ovat tunnelmat, kun sopimus on julkistettu?

– Hyvät, ja on ihan kiva, ettei asiaa tarvitse enää salailla.

Koska sopimus tehtiin?

– En ole ihan varma, saanko sanoa sitä julkisuuteen. Sopimus on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, sanotaanko näin.

Mikä ratkaisi asian Citroenin eduksi?

– Heidän pomonsa (tallipäällikkö Pierre Budar) käyttäytyminen ja suuri halu saada minut tiimiin. Hän oli todella kiinnostunut saamaan minut. Se motivoi aika paljon, että saan varmasti tukea jatkossa sieltä päin. Tässä on myös haastetta, kun tiimipisteiden valossa auto olisi sarjan huonoin, mutta en usko, että se on niin huono kuin miltä näyttää. Siinä on potentiaalia. Onneksi tiimissä on se yksi maailmanmestarikin, niin ei tarvitse nostaa tiimiä yksin pinnalle.

Miten lähtö Toyotalta tapahtui?
– Meillä oli kaksi tarjousta ja itse valitsin niistä. Meitä ei potkittu pois, vaan me valitsimme itse.

Haastattelun seuraavassa osasssa lisää Lapin mietteitä Citroen-siirtoa ja uutta tallikaveria koskien.