Karhunpalvelus juniorilupauksille? F1-veteraanilla jyrkkä mielipide Kimi Räikkösen Sauber-siirrosta

Entinen F1-kuski ja nykyinen Sky Sportsin asiantuntija Martin Brundle olisi toivonut Kimi Räikkösen lopettavan uransa ja väistyvän lahjakkaiden kuskilupausten tieltä, jotka ovat vaarassa jäädä ilman F1-pestiä ensi vuonna.
Vaikka suurin osa onkin pitänyt Räikkösen siirtymistä Ferrarilta Sauberille mielenkiintoisena ja jopa jännittävänäkin uraliikkeenä, näkee formulaveteraani Brundle asiassa kielteisenkin puolen.
Brittikonkarin mukaan Räikkönen olisi voinut hyvin lopettaa ansiokkaan ja pitkän uransa tähän kauteen ja tehdä tilaa tulevaisuuden kuskilupauksille, joita markkinoilla on tällä hetkellä enemmän kuin tallipaikkoja olisi tarjolla.
Ilman F1-kisakuskin työpaikkaa ovat tällä hetkellä muun muassa lahjakkuudestaan kehutut Stoffel Vandoorne ja Esteban Ocon.
Näillä näkymin lähes kaikkien tallien kuskikokoonpanot ovat täynnä ja lupaavat kuskikyvyt saattavat joutua ajamaan ensi kaudella jossain muussa sarjassa.
– Räikkönen on mahtava ja suosittu kuljettaja, mutta tavallaan olisin toivonut hänen siirtyvän nyt syrjään, sillä tulossa on monia loistavia nuoria kavereita, jotka ovat vailla paikkoja ensi vuodeksi, Brundle latasi.
– Esteban Ocon on hyvä esimerkki siitä. Muita ovat Stoffel Vandoorne ja George Russell, joka johtaa F2-sarjan mestaruustaistoa.
Brundle kertoi yllättyneensä Räikkösen siirrosta Sauberille. F1-konkari ei osannut arvioida, miksi suomalaistähti halusi jatkaa uraansa vielä kaksi vuotta keskikastin tallissa.
– Räikkösellä on siis selvästi mielessään jokin loppupeli. Sauber siirron jälkeen hän on jo 41, ja on aika yllättävää nähdä hänen siirtyvän sinne, Brundle pohti.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan