Formulakonkari: Ferrari estynyt tarjoamasta Kimi Räikköselle sopimusta – näin monimutkaiseksi tilannetta huhutaan
Kuva: Getty Images
Arvostetun F1-toimittajan Mark Hughesin tietojen mukaan Ferrari ei pysty tarjoamaan Kimi Räikköselle jatkosopimusta talliinsa, sillä italialaisten keskuudessa ei ole yhteisymmärrystä kuskitilanteensa ratkaisusta.
Sauberin huippulupauksen Charles Leclercin on huhuttu lähes koko kauden ajan syrjäyttävän Räikkösen Ferrarilla ensi vuonna.
Toisaalta myös suomalaiskonkarin jatkokontrahtia on pidetty lähes itsestään selvänä asiana, joka odottaa vain virallista julkistamistaan.
Soppaa on hämmentänyt entisestään vasta julkisuuteen tullut huhu, jonka mukaan vastikään edesmennyt entinen Ferrarin pääjohtaja Sergio Marchionne olisi ehtinyt tehdä alustavan sopimuksen Leclercin kanssa ennen kuolemaansa.
Veteraanijournalisti Hughesin mukaan tilanne on vielä luultuakin mutkikkaampi.
Marchionnen ja Leclercin sopimus olisi hänen mukaansa olemassa. Se vaikeuttaa Räikkösen tilannetta entisestään, sillä maranellolaisten johtoporas empii kunnioitetun johtomiehensä tahtoa vastoin toimimista.
Toisaalta Hughesin tietojen perusteella Ferrarin tallipomo Maurizio Arrivabene sekä tähtikuski Sebastian Vettel toivoisivat Räikkösen jatkavan tallissa.
Leclercillä on sen sijaan taustallaan FIA-jehu Jean Todtin pojan Nicolas Todtin tuki, joka manageroi monacolaislupausta. Todt toimi aiemmin pitkään Ferrarin tallipäällikkönä ja hänen välinsä tallin johdon kanssa ovat edelleen läheiset.
[deleted by user]
by informula1
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys