Vauhdin puutteesta ennen Belgian F1-kisaa kärsinyt Max Verstappen ilahtui palkintosijastaan – korosti auton koettelemisen merkitystä
Kuva: Getty Images
Vauhdin puutteesta harjoituksissa ja aika-ajoissa kärsinyt Red Bullin tähtikuski Max Verstappen oli ymmärrettävän mielissään Belgian F1-kisassa saavuttamastaan kolmannesta sijasta.
Ennusmerkit näyttivät erittäin vaikeaa Span osakilpailua Red Bullin kuskikaksikolle heti avaustapahtumasta lähtien.
Verstappen ja Daniel Ricciardo jäivät selvästi jälkeen kärjen vauhdista jo vapaissa harjoituksissa, eikä Ferrareita ja Mercedeksiä kyetty haastamaan aika-ajoissakaan.
Hollantilainen ei ollut kuitenkaan valmis luovuttamaan kamppailua. Belgian kisan lähdön kaaosmaisesta joukkokolarista ehjin nahoin selvinnyt tähtikuski aloitti välittömästi taistelun kolmannesta sijasta.
Kärkisijojen haastoaseman riistäminen edessä ajaneilta Force India -kuskeilta ei ollut kuitenkaan aivan helppo koitos. Verstappen myönsi joutuneensa puskemaan rajusti painaakseen ohi Mercedes-vetoisista kilpureista, jotka olivat yllättävän vikkeliä suorilla.
– Ohitin Romain Grosjeanin ensimmäisellä kierroksella mäellä. Se oli hyvä asia kilpailuni kannalta. Sen jälkeen minun oli oltava kärsivällinen Force Indiojen kanssa, sillä meiltä löytyi vauhtia ohittamiseen.
– He olivat kuitenkin helkkarin nopeita suorilla. Ajattelin avatessani DRS:n, että ”nyt vain ajelen tästä ohi”, mutta se olikin vaikeampaa kuin odotin.
Lopulta Verstappen otti väsytystaistelusta voiton ja paineli kolmatta sijaa hallinneesta Sergio Perezistä ohi.
Loppukilpailun hollantilainen sai ajaa rauhassa ja paineli suuren maanmiestensä kansoittaman yleisön edessä palkintosijalle.
– Kisa oli ainakin nautinnollisempi sen [Perezin ohituksen] jälkeen, sillä se oli sitten vähän yksinäisempi kisa. On aina mukava olla palkintokorokkeella. Täällä podiumille nouseminen on vielä erityisempää.
Red Bullin vauhti ei riittänyt taaskaan Ferrarin ja Mercedeksen haastamiseen. Verstappen kuitenkin korosti kilpailun tarjonneen arvokkaan tilaisuuden testata autonsa suorituskyvyn rajoja.
– On silti aina tärkeää koetella autoa ja nähdä, kuinka paljon pystyn puskemaan. Kaikki vaikutti hyvältä. Olimme liian hitaita Sebiin [Vettel] ja Lewisiin [Hamilton] verrattuna, mutta auton tasapaino oli hyvä, Verstappen kehui.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys