McLaren-kuskin huhutaan menettävän työpaikkansa jo ennen Belgian GP:tä – manageri tyrmäsi puheet

F1-varikolla on pyörinyt huhuja, joiden mukaan McLarenin belgialaiskuski Stoffel Vandoorne saattaisi menettää työnsä brittitallissa jo ennen kotikisaansa tänä viikonloppuna. Miehen manageri kiistää väitteet potkuista.
Formuloiden kuskimarkkinat ovat edelleen käynnissä ja McLarenin kuljettajatilanne on elänyt lähiaikoina sen myötä suuresti.
Fernando Alonso ilmoitti viime viikolla jättävänsä F1:n tämän kauden jälkeen. Konkarikuljettajan tilalle palkattiin nopeasti Red Bullin sopimuksestaan vapautuva espanjalaislupaus Carlos Sainz Jr.
Huhut Vandoornen lähenevistä potkuista ovat yltyneet entisestään kauden edetessä.
McLaren ilmoitti eilen antavansa testi- ja kehityskuskilleen Lando Norrisille tilaisuuden ajaa ensimmäisissä vapaissa harjoituksissaan tänä perjantaina. Vaikka englantilaiskuski on vielä todella kokematon, eivät Vandoornen vaatimattomat suoritukset ole juuri nostaneet hänenkään osakkeita.
Ilmoilla on liikkunut huhuja siitä, ettei Vandoorne selviäisi kautta loppuun McLarenin kisakuskina. Osa epäilee nähdäänkö miestä edes kotikisassaan Belgiassa.
Vandoornen manageri Alessandro Alunni Bravi kuitenkin vakuutti, ettei asiakkaansa työpaikka ole vaarassa vielä tällä kaudella. Ensi vuoden tilannetta italialainen ei kommentoinut kuitenkaan lainkaan.
– Stoffel tulee ajamaan Spassa ja kauden loppuun asti. Siitä ei ole epäilystäkään, Bravi latasi La Derniere Heure -lehdelle.
Lähde: La Derniere Heure
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron