Kimi Räikkösen legendaarista lehdistötilaisuutta edelsi katastrofin ainekset – viinanhajuista suomalaista ei löytynyt mistään
Kuva: Getty Images
Alkoholilla on oma osuutensa monessa Kimi Räikkösestä kertovan kirjan Tuntematon Kimi Räikkönen tarinassa. Kari Hotakaisen kirjoittama tietokirja suomalaisesta F1-tähdestä paljastaa melkoisia asioita Räikkösen vauhdikkaasta eletystä elämästä.
Yksi hurjimmista tarinoista on alkuvuodelta 2007. Tuolloin Ferrarin uusi huippukallis kuljettajahankinta oli tarkoitus esitellä kansainväliselle lehdistölle Italiassa.
Hieman ennen aamuksi sovittua lehdistötilaisuuden alkua italialaistallin PR-henkilökunta havahtui siihen, ettei Räikköstä näkynyt tai kuulunut. Miehen hotellihuonekin oli tyhjä.
Räikkösen mukana kulkenut ystävä Sami Visa muisti tässä vaiheessa Räikkösen viettäneen kosteaa iltaa suomalaisen näyttelijäkaverinsa kanssa. Koputus näyttelijän paljasti totuuden.
– Ferrarin lehdistöpäällikkö katsoo kelloa ja käy kuumana. Kansainvälinen lehdistö istuu jo paikoillaan. Lopulta näyttelijän ovi aukeaa ja Kimi löytyy huoneesta viitteellisesti pukeutuneena, hän nukkuu sikiöasennossa ja on vetänyt vain takin peitokseen. Kimi vastustelee herätystä ja on sitä mieltä, ettei nyt viitsisi millään lähteä. Sami takoo järkeä päähän ja visiinitippoja silmiin. Kimi on vielä vahvasti tuoreen viinan lemussa.
Räikkönen pääsi lopulta lehdistön eteen. Seurannut ensimmäinen PR-tilaisuus on yksi Räikkösen legendaarisimmista.
– Lopulta Ferrarin uusi kuski astelee lehdistön eteen ja sanoo: ”Buongiorno alla tutti!” Sehän meni aika hyvin, Kimi totesi jälkikäteen, Hotakainen kirjoittaa kirjassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys