Renaultin F1-tallin päällikön Cyril Abiteboulin mukaan ranskalaisvalmistaja päätti olla tiedustelematta Esteban Oconia riveihinsä kuskilupauksen Mercedes-kytkösten vuoksi.

Monet olivat odottaneet Force India -kuskin siirtyvän Nico Hülkenbergin tallitoveriksi keltaisen kilpurin rattiin ensi vuodeksi. Renault julkistikin kuitenkin lähes kaikkien yllätykseksi napanneensa Red Bullin tähtikuski Daniel Ricciardon.

Ocon oltaisiin voitu lainata Renaultille Mercedeksen toimesta samaan tapaan kuin Carlos Sainz Jr. lainattiin ranskalaisille Red Bullilta.

Renault ei kuitenkaan kokenut tilannetta yhtä luontevaksi. Ranskalainen autojätti ei halunnut joutua kilpailevan valmistajan armoille.

Lopulta Oconin hankkimisesta jouduttiin luopumaan tallien välisen poliittisen pelin riskien vuoksi. Päätös ei kuitenkaan ollut Abiteboulin mukaan helppo.

 

– Se oli vaikea ratkaisu. Ajattelin Estebanin sopineen loistavasti talliimme. Olemme olleet äärimmäisen rehellisiä päätöksemme kanssa jutellessamme Estebanin ympärillä olevien ihmisten kanssa. Kuten aina, näitä keskusteluja ei käydä koskaan itse kuljettajien kanssa, tallipomo avasi Motorsportille.

– Tässä tapauksessa tilanne oli hieman kiusallisempi, sillä kyse oli kilpailevasta valmistajasta. On sanottava, että kilpailijan kanssa keskusteleminen kuskista kolkutti takaraivossamme. Olimme juuri kokeneet sen Carlosin kanssa ja siihen liittyi positiivisia ja negatiivisia puolia, Abiteboul pohdiskeli.

Vaikka Sainzin lainapestiä ei oltu koettu millään tavoin epäonnistuneeksi, ei Renault ollut halukas ryhtymään enää huipputallin pelinappulaksi.
– Olisimme joutuneet tekemään sen uudelleen yhden tai kahden ylimääräisen vuoden osalta. Meidän olisi tarkoitus taistella kärkitallien kanssa jo vuosina 2019 ja 2020.
– Riippuvaisuus kärkitallista ja kilpailijasta näin tärkeän resurssin osalta olisi ollut hieman kiusallista, Abiteboul myönsi.
Ocon ajoi vuonna 2016 Renaultin testikuskina. Mies liittyi myös samana vuonna Mercedeksen riveihin ja teki myös F1-kisadebyyttinsä Manorin tallin riveissä.
Lähde: Motorsport