F1-faneille iloisia uutisia – Pirelli tekemässä renkaisiin paljon toivotun muutoksen

© Kuva: Getty Images

F1-sarjan renkaat kokevat tulevaisuudessa suuria muutoksia. Aiemmin tiedetyn tuumakoon lisäksi myös kumien kestävyyteen ollaan puuttumassa faneja miellyttävällä tavalla.

Tämän päivän F1-renkaat ovat erittäin kestäviä, ja jopa pehmeimmällä mahdollisella seoksella pystyy ajamaan helposti kymmeniä kierroksia. Tämä on poistanut lähes täysin renkaiden kanssa taktikoinnin, sillä erot eri seosten välillä ovat käytännössä olemattomat.

Sarjaa kaudesta 2011 rengastanut Pirelli on luonut nykyiset renkaat FIA:n ohjeiden mukaan. Toimiessaan ensimmäiset vuodet Pirellin kumeja kritisoitiin päinvastaisesta syystä. Tuolloin renkaiden suorituskyvyissä oli dramaattisia eroja, minkä lisäksi ne menettivät suorituskykynsä nopeasti. Tämä tarkoitti runsaasti varikkopysähdyksiä ja liian helppoja ohituksia.

F1-väen mielipiteen seurauksena Pirellin renkaat heilahtivat ääripäästä toiseen.

RaceFans.netin tietojen mukaan tulevaisuuden renkaissa nykyiseen tilanteeseen ollaan puuttumassa, ja jatkossa renkaat muistuttavat enemmän Pirellin alkuaikojen renkaita.

Sivuston mukaan renkaat menettävät jatkossa ominaisuuksiaan siten, että kymmenen prosentin kisamatka pudottaa kierrosaikaa jopa kahdella sekunnilla. Tämä avaa mahdollisuuden erilaisilla rengasseoksilla kikkailuun ja täten jännittävämpään kilvanajoon.