Sähköformulat päättyivät jännitysnäytelmään – Audi kaappasi tittelin itselleen päätöskisassa: Katso päätöskisan kohokohdat
Kuva: Getty Images
Tämän kauden mestariksi kruunattu Jean-Eric Vergne päätti Formula E -kautensa komeaan voittoon New Yorkin kadulla. Jännittävän kauden päätöskisan voitto ei kuitenkaan pelastanut tallia valmistajien sarjan voiton menettämiseltä.
Vergnen edustama Techeetah johti ennen viimeistä kisaa valmistajien sarjaa viidellä pisteellä loppukaudesta hurjassa vireessä olleeseen Audiin nähden. New Yorkin kaduilla ajetun kauden päätösviikonlopun viimeinen koitos käynnistyi johtajien kannalta upeasti, kun Vergne ja tallikaveri Andre Lotterer nousivat kaksoisjohtoon kisan alkukierroksilla.
Lottererille lätkäistiin kuitenkin aikasakko varaslähdön seurauksena. Se pudotti saksalaisen lopputuloksisa yhdeksänneksi.
Kisan lopussa Vergne puolustautui hurjasti taakseen nousseen viime kauden mestarin Lucas di Grassin hyökkäyksiltä. Ranskalainen kesti kuitenkin hienosti päättäen kautensa ykkössijaan.
Di Grassin kakkos- ja Daniel Abtin kolmossijojen myötä Audi onnistui nousemaan kuitenkin valmistajien sarjan mestariksi niukalla kahden pisteen erolla.
Katso jännittävän kilpailun kohokohdat yllä olevalta videolta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta