Ferrarin on aika päästää Kimi Räikkönen menemään tämän kauden jälkeen. Suomalaiskuskin vauhdin puute ja lisääntyneet virheet aika-ajoissa maksavat valtavan määrän pisteitä suhteessa Mercedekseen ja Red Bulliin, joilla kaksi on huippukuljettajaa tallissaan.

Kimi Räikkösestä on tämän kauden aikana kuultu monesti, että suomalainen on jälleen löytänyt vauhtiaan ja päässyt paremmin sinuiksi auton kanssa. Totuus on, että ei ole ja vauhti on ollut viime kilpailuissa jopa surkeaa.

Sebastian Vettelin suvereeni voitto Kanadan GP:ssä osoittaa jälleen sen faktan, että Ferrari on tällä kaudella selkeä ennakkosuosikki. Se johtaisi valmistajien MM-sarjaa, jos sen toinenkin kuljettaja pystyisi ajamaan vaaditulla tasolla. Kanadan GP:ssä Ferrarin kaksoisvoitto olisi ollut varma, jos Räikkösen tilalla olisi ollut joku muu kärkitallien kuskeista.

Kimi Räikkösestä on tämän kauden aikana kuultu monesti, että suomalainen on jälleen löytänyt vauhtiaan ja päässyt paremmin sinuiksi auton kanssa. Totuus on, että ei ole ja vauhti on ollut viime kilpailuissa jopa surkeaa.

Räikkönen teki Kanadan kisassa totuttuun tapaansa ajovirheen aika-ajossa silloin, kun se kova kierros pitäisi latoa taululle. Viides lähtöruutu oli itsessään jo katastrofi, kun vertaa sitä Ferrarin erittäin vahvaan autoon.

Sen lisäksi suomalainen täydensi farssinsa jälleen kerran aneemisella lähdöllä kisaan. Hän menetti paikkansa Daniel Ricciardolle menemällä erittäin pehmeästi ensimmäiseen mutkaan. Joku voisi sanoa, että hän jopa antoi tietä australialaiselle.

Kanadan GP:ssä nähtyä heikkoutta Räikkönen on esittänyt koko kauden tai oikeammin sanottuna viime kaudet. Räikkönen ei ole pystynyt voittamaan ainoatakaan kisaa sitten kauden 2013 avauskisan. Hänen ainoa paalupaikkansa paluunsa jälkeen on viime kauden Monacon GP:n paalupaikka. Se on yksi paalupaikka reilussa 120 kisassa. Voittoja niissä on tullut kaksi.

Lisäksi Räikkönen on onnistunut tällä kaudella olemaan vain kerran aika-ajossa tallikaverinsa edellä. Se tapahtui kauden avauskisassa Australiassa. Tallikaverien välisissä kamppailuissa Vettel on ollut siis kuusi kertaa Räikköstä nopeampi aika-ajossa. Saksalaisella on myös neljä paalupaikkaa ja kolme kisavoittoa. Räikkösen molemmat sarakkeet näyttävät nollaa.

Kun mietitään nykyformuloiden ohittamisen vaikeutta olisi elintärkeää pystyä taistelemaan paalupaikasta. Räikkönen ei ole päässyt lähtemään edes eturivistä kolmeen edelliseen kilpailuun.

Ferrarin tulisi viimein avata silmät Räikkösen suhteen. Hän ei ole enää huippukuljettaja, hän on vain kuljettaja, joka voisi sopia passelisti keskikastin talliin.

Vaikka ohittaminen on vaikeaa, Räikköselle on ollut ominaista menettää sijoja kilpailuissa. Hän on menettänyt sijoituksen jokaisessa kisassa Monacoa ja Azerbaidzhania lukuun ottamatta. Monacossa ohituksia ei tapahtunut, mutta Bakussa Räikkönen nousi sijalta kuusi peräti toiseksi. Tuotakin tilastoa himmentää se, että hänen edeltään keskeyttivät Max Verstappen, Daniel Ricciardo ja Valtteri Bottas.

Azerbaidzhaninkaan nousua ei voida korostaa liikaa, koska se on vain yksi kisa seitsemästä ajetusta. Lisäksi syy erittäin huonoon eli kuudenteen lähtöruutuun oli se, että Räikkönen teki itselleen tyypillisesti ajovirheen viimeisellä nopealla vedollaan eikä pystynyt parantamaan aikaansa. Lisäksi hänen nopein aikansa oli sekunnin huonompi kuin paalulle ajaneen Vettelin.

Ferrarin tulisi viimein avata silmät Räikkösen suhteen. Hän ei ole enää huippukuljettaja, hän on vain kuljettaja, joka voisi sopia passelisti keskikastin talliin. Maranellolaistallin olisi aika antaa mahdollisuus uusille kasvoille.