Mercedeksen Valtteri Bottas nappasi kauden parhaimman lähtöpaikkansa ajamalla toiseen lähtöruutuun Espanjan GP:n aika-ajoissa. Pientä harmitusta aiheutti kuitenkin se, että tallikaveri Lewis Hamilton ehti edelle niukasti.

Bottas hävisi Hamiltonille neljä sadasosaa.

– Oli tiukkaa, niin kuin koko viikonlopun on ollut. Mokasin ensimmäisen kierrokseni ja minulla oli vain yksi kunnollinen veto viimeisessä osiossa. Se onnistui ihan hyvin. Harmi tämä tulos, mutta kisa on huomenna, Bottas analysoi aika-ajojen jälkeen.

Voitto on sunnuntain ainoa tavoite.

– Totta kai lähden tavoittelemaan voittoa. Kisaamme kovasti siitä (Lewiksen kanssa).