Espanjan GP ei jää Williamsin Sergei Sirotkinin mieleen minään ratkiriemukkaana sunnuntai-iltapäivän ajotapahtumana. Surkea tulos satutti sekä sielua että ruumista.

Williams oli Barcelonassa täysin hukassa, eikä Sirotkinin tilannetta auttanut lainkaan hänen edelliskisassa saamansa lähtöruuturangaistus. Joukon perältä matkaan lähtenyt venäläinen ei missään vaiheessa noussut pohjalta, vaan hän saapui ruutulipulle kilpailun viimeisenä.

GP lähti miehen kannalta liikkeelle lähes vaikeimmalla mahdollisella tavalla.

– Startti oli hyvä, mutta kolmosmutkassa jouduin osalliseksi muiden kuljettajien kolarointia. En nähnyt savun (Romain Grosjeanin renkaista) vuoksi lainkaan eteeni, mutta ehdin nähdä vilaukselta sielä olevan auton. Jouduin pysähtymään hetkeksi välttääkseni sekasorron, ja sen seurauksena jäin heti muista, Sirotkin totesi kisan jälkeen Autosportille.

Vaikeudet eivät suinkaan päättyneet siihen.

– Sitten minulle ilmeni ongelmia…istuinmukavuuden kanssa, Sanotaan näin, etten järkytä ketään, Sirotkin totesi arvoituksellisesti.

– Minulle tuotti suuria ongelmia edes pystyä olemaan autossa. Tämä ongelma on ollut tiedossa koko kauden ajan ja olemme pyrkineet muuttamaan sitä, mutta kisassa muutokset eivät toimineet. Tämä oli vaikein koskaan ajamani kisa. Enkä kyllä edes kutsuisi sitä sellaiseksi, Sirotkin ruoski.