Karmeaan kolarin uhriksi joutunut mestarikuljettaja päivitti tilaansa – ”Näytti pahemmalta kuin se oli oikeasti”
Kuva: Getty Images
Todella rajun näköisen kolarin uhriksi ajautunut DTM-sarjan Audi-kuski René Rast valotti tunnelmiaan tapauksesta päästyään viikonlopun jälkeen sairaalasta. Saksalaismestarin mukaan tilanne näytti hurjemmalta kuin se tuntui.
Uutisoimme aiemmin, että Rast taisteli tiukasti lauantaina DTM:n Lausitzringin kilpailussa tallitoveriaan Loic Duvalia vastaan sijoituksesta. Kahdeksannessa mutkassa Duval osui vahingossa Rastin auton perään sysäten Audi-kollegansa holtittomaan pyörähdykseen.
Saksalainen ei saanut nopean tilanteen keskellä autoaan enää hallintaansa ja päätyi ajamaan ulos radalta. Rastin auto pyöri kahdesti kattonsa yli.
Huiman ulosajon jälki oli varsin rumaa. Auton katto ja tuulilasi olivat irronneet kokonaan ja miltei jokainen osa pelleistä oli pahasti rutussa.
Rast kuitenkin hyppäsi autosta ulos ja näytti peukkua. Kuin ihmeen kaupalla mies selvisi tällistään käytännössä ehjin nahoin.
– Autossa se ei tuntunut pahalta. Luonnollisesti se oli aika dramaattisen näköinen, kun tuulilasi ja katto sekä oikeastaan kaikki olivat mennyttä. Tiesin, että pyörin katon yli, mutta minulla ei ollut aikaa miettiä sitä. Otin vain turva-asennon ja valmistauduin pysähdykseen. Sitten kaikki olikin kunnossa, Rast kertasi Autosportille.
Mies vietiin luonnollisesti sairaalaan tarkastettavaksi. Rastille tehtiin röntgentutkimuksia ja hänet päästettiin pois sairaalasta vielä myöhemmin lauantaina.
DTM-mestari kertoi Autosportille maanantaina, että tuntee olonsa hyväksi. Tähtikuskin mukaan hätkähdyttävä kolari ei tuntunut auton sisällä läheskään niin rankalta kuin se näytti ulkopuolisille.
– Oloni on oikein hyvä, minulla ei ole oikeastaan mitään kipuja. Kolari näytti paljon pahemmalta kuin se oli oikeasti. Se tuntui aika pehmeältä auton sisältä. Laskeutuminen tuntui hieman rajulta, mutta kun hyppäsin autosta ulos minulla ei ollut mitään kipuja. Tiesin heti, että olen kunnossa ja näytin peukkua.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly