F1-tallin pomo näkee formuloiden uusissa säännöissän vakavan riskitekijän – ”Sille ei ole tehty oikeutta”
Kuva: Getty Images
Renaultin F1-tallin teknisen johtajan Bob Bellin mukaan ensi kauden uudet aerodynamiikkasäännöt hätiköitiin liian vauhdilla voimaan. Formulakonkarin mukaan välistä jäi tärkeä tutkimusvaihe.
F1-sarjaan neuvoteltiin vasta liuta uusia aerodynamiikkaosien rajoituksia. Jatkossa autoissa on muun muassa vähemmän downforcea ja yksinkertaisemmat etusiivet. Takasiivet ovat leveämpiä ja syvempiä. Uudistukset tulevat voimaan ensi kaudeksi.
Bellin mukaan uudet ohituksia helpottamaan suunnitellut aerodynamiikkasäännöt runnottiin läpi ennen, kuin tallit eivät tutkia kunnolla niiden kaikkia vaikutuksia autoihin.
– Osallistuimme tutkimukseen, mikä on hyvä asia. Tallit ovat niitä organisaatioita, joilla on kyvykkyyttä tehdä sellaista työtä. Uskon kuitenkin niin, että sille [tutkimustyölle] ei ole tehty oikeutta. Se kaikki tehtiin hieman liian myöhään, Bell valitteli Motorsportille.
Kuten muutamat muutkin tallipomot, Renault-jehu on huolissaan sääntömylläyksen kustannuksista. Tallien insinöörit eivät saaneet Bellin mukaan tarpeeksi aikaa kehittää kustannustehokkaita ratkaisuja.
– En ole periaatteen tasolla autojen designien muuttamista vastaan. Olen kuitenkin sitä vastaan, että se yritettäisiin tehdä liian kiireellä todistamatta, että nämä muutokset ovat todella oikea ratkaisu.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus